1. Maailma. Kirjoittaja loihtii sellaisen sanoillaan ja lauseillaan, säveltäjä nuotein ja äänensävyin. Piirtäjä hyödyntää valoa ja varjoa, maalattu maailma lisäksi värejä. Tällaisia luotuja maailmoja voi olla tuhansia, miljoonia. Näiden lisäksi on maailma – se, jota on vain yksi kappale. Uskovalle sekin on luotu. Se on jumalaisen taiteen tekosia. Toiselle se kenties on muotoutunut, syntynyt, kasvanut, kehkeytynyt, itsejäsentynyt tai jotakin muuta. Yksittäisten elämänmuotojen näkökulmasta tämä ’yksi’ maailma on kuitenkin lähinnä abstraktio. Koko maailmasta ei kukaan saa yksinään otetta. Se maailma, joka merkityksellisestiympäröi kutakin pientä elollista – me pikku ihmiset mukaan lukien – on luonteeltaan rajatumpi.
4. Filosofi Johann Gottfried Herder ajatteli, että kullakin eläimellä on omanlaisensa maailma, josta hän käytti nimitystä piiri tai ympyrä (Kreis). Herderin mukaan kunkin eläimen kyvyt ovat muotoutuneet vuorovaikutuksessa näiden piirien kanssa, minkä vuoksi kukin olento sopii omaan elinpiiriinsä. Voidaan ajatella, että elollisen piirin ulkopuolelle jäävät asiat eivät ole merkityksellisiä sille. Konna on kotona kosteikossaan, kiljukainen oksallaan.
7. 1900-luvun alkupuolella biologi Jakob von Uexküll kehitti samankaltaisen teorian kuin Herder vajaat 150 vuotta ennen häntä. Uexküll kirjoitti eläinten erilaisista ympäristöistä, kutakin eläintä ympäröivästä maailmasta (Umwelt). Annettu ympäristö (Umgebung) sisältää kaiken sen, mitä paikassa fyysisesti on yksittäisen olennon kokemuskulmasta riippumatta. Eletty ympäristö (Umwelt) puolestaan sisältää sen, mikä on kunkin olennon elämänmuodon kannalta merkityksellistä.
8. Joidenkin otusten maailma koostuu vain muutamasta tekijästä. Uexküll tutki mm. punkkia ja havaitsi, että tämän maailmaan kuuluu: punkin ulkokuoren valoherkkyys, tietty nisäkkäiden erittämä tuoksu, kohteen ihon lämpö ja hakeutuminen mahdollisimman karvattomaan kohtaan. Siinä kaikki.
13. Ordo inversus. Vaikka kaksi otusta eläisi maantieteellisesti samassa paikassa, heidän maailmansa eivät välttämättä koskaan kohtaa. He ovat yön ja päivän välisen kääntöpiirin erottamat. Sama maaperä ja ilmakehä – paitsi ei. Toisen maailma sulkeutuu päivänvaloon, toisen avautuu kohti kuuta. Yksi ja sama piste, mutta kaksi erillistä maailmaa. Tai kolme, neljä, viisi.
21. Johann Wolfgang von Goethe yritti tutkia luontoa tieteellisesti pelkän tarkkailun avulla, ilman kokeita. Hän pysytteli pitkään tutkittavien luontokappaleiden läheisyydessä, antoi niille aikaa. Tietäminen tutustumisena.
28. Katseiden luokittelu. Jäljittäjän katse – metsästäjän katse – parittelijan katse – tarkkailijan katse – ystävän katse.
31. Ikivanhan ajatuksen mukaan luonto on suuri kirja tai runo. Varhaisromantikko Novalis puhui 1700-luvun lopulla luonnon salakirjoituksesta – aakkosista, joita pitää opetella lukemaan, mikäli tahtoo päästä selville luonnon salaisuuksista. Lukijan katse.
33. Novaliksen ystävä Friedrich Schlegel kirjoittaa eräässä fragmentissaan: ”Ken ei tutustu luontoon rakkauden kautta ei myöskään opi häntä kuunaan tuntemaan.” Rakastu tutustumiseen ja lukemiseen!
49. Vanhemman lämpimässä huomassa kasvaa uteliaisuus ja rohkeus. Iän myötä pentu kenties uskaltaa – ja haluaa – aina mennä hieman kauemmas, koettaa maailmansa rajoja. Mitä suuremmaksi piiri kasvaa, sitä enemmän sijaa monenlaisille seikkailuille. Avara maailma voi kuitenkin olla myös turvaton.
50. Avaruuden vastinpari on kotipiiri: syli ja lämpö, jonne pieni hakeutuu turvaan. Voimiemme ja rohkeutemme aika ajoin ehtyessä muutummekin usein pennuiksi, jotka kaipaavat pienempää ja lohdullisempaa maailmaa. Silloin riskialttiit seikkailut saavat hetkeksi unohtua.
62. Novalis kirjoittaa: ”Filosofia on itse asiassa koti-ikävää, halua olla kotona kaikkialla.” Seikkailun määränpäänä on kotiutuminen – joko paluuna tai saapumisena. Me olemme halunneet rakentaa kodin aivan kaikkialle. Tällainen ’järjen suuresta seikkailusta’ sitten tuli.
89. Yön ja päivän erottamista maailmoista: syvähistoriallinen aika on yön ja päivän välisen kääntöpiirin venyttämistä äärimmäisiin mittasuhteisiin. Samassa pisteessä makaa maa aikojen alussa ja lopussa. Maanpiirin huomassa hirmulisko keskipäivällä; keskiyön kainalossa puolestaan minä sekä muut.
91. Tuhannen ja yhden kosmisen yön päästä – mitä silloin? Mitä tässä pisteessä, kun aika on alkanut ja loppunut lukuisia kertoja? Minkälaista elämää? Millaisia elämänmuotoja? Voin kuvitella kaikenlaista. Voin luoda olentoja ja maailmoja. Mutta siitä, millaista näissä kuvitelluissa maailmoissa olisi elää juuri tietynlaisina organismeina – sitä en voi tietää, sitä en voi ihmiselimissäni tuntea. Näkisivätkö ja kuulisivatko he käsittämättömillä tavoilla? Mitkä maaperästä ja kasvistosta huokuvat tuoksut kuuluisivat heidän elinympäristöjensä aakkosiin?
92. Mielikuvituksemme voi tuntua melko rajattomalta ja ehdoista vapaalta, mutta kokemuspiiriämme rajaavat orgaanisten ruumiidemme ehdot. Kuvittelemalla toisenlaisia eläinruumiita ja elinympäristöjä voi kuitenkin yrittää kurottaa ihmiskokemuksen tuolle puolen ja uneksia hellästi, millaista olisi olla jotakin muuta.
98. Ehkä katsomalla kauas opimme antamaan arvoa sille, mikä on lähellä.
Alonzo Heino
Kirjoittaja on estetiikan tohtorikoulutettava ja kulttuurilehti Mustekalan toinen päätoimittaja. Häneltä on hiljattain ilmestynyt eläimiä ja ihmisiä saksalaisessa luonnonfilosofiassa käsittelevä artikkeli ”Rajoitetut ja rajoittamattomat” (Tiede & Edistys 1/25).